torstai 29. toukokuuta 2014

Monkeyt ja 11 kysymystä

Taas on ollut piiiiitkä hiljaisuus täällä blogissa. Se ei ole kuitenkaan tarkoittanut sitä, että sukkapuikot olisivat olleet pannassa, vaikkakin aika hitaalla tahdilla nyt on valmista syntynyt. Korttirintamalla on ollut hiljaista, eli inspistä odotellessa - pitää taas kurkkailla noita korttihaasteita, niihin on aina niin kiva osallistua. Mutta ei se vauhti vaan päämäärä, eikös vain ;)

Tässä välissä on blogiini tullut myös haaste - ensimmäinen sellainen, mukavaa! Kiitos Cienas's DIY:lle haasteesta. Nyt vähän oikaisen ja vastaan haastekysymyksiin, mutta jään vielä miettimään haastettavia... Tässä vastaukset:

1. Lapsuuden unelma-ammattisi? Vaihteli viikoittain, kuukausittain, hetkittäin, enkä vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona (vaikka aika iso jo olenkin ;) )
2. Musiikkimakusi? Oikeastaan melkein kaikkiruokainen. Spotifyn browse-kansiot ovat kovassa käytössä - tiettyyn hetkeen tietynlaista musiikkia...
3. Harrastuksesi? Kaikenlainen käsillä tekeminen, nyt olen myös innostunut valokuvaamisesta. Tosin innostus on ollut toistaiseksi suurempaa kuin taidot...
4. Omistatko kädentaitoihin liittyvää kirjallisuutta, jos omistat niin kuinka monta kappaletta? Omistan tosi paljon, varmaan yli 20 kirjaa liittyen mosaiikkitöistä virkkaamiseen ja kaikkeen siltä väliltä
5. Tilaatko/ostatko mitään kädentaitoihin liittyviä lehtiä? Jos kyllä niin mitä? Satunnaisesti tulee ostettua jotain neulelehtiä ja askarteluun liittyviä lehtiä, heräteostos-tyyppisesti. Netistähän melkein kaikki löytyy nykyään.
6. Lempi elokuvasi? Ylpeys ja ennakkoluulo, se BBC:n sarja. Ei kyllä ole elokuva, mutta tämä on ehdoton suosikkini, jota jaksan katsoa tasaisin väliajoin uudestaan.
7. Jos olet käsityöihminen niin minkä kädentaito kategorian koet omaksesi? Ykköspaikka vähän vaihtelee, mutta kyllä siellä kärkipäässä ovat kortteilu, neulominen ja virkkaaminen.
8. Jos olet käsityöihminen niin missä yleensä/mieluiten toteutat itseäsi? Kun ispiraatio iskee, ei paikalla ole niin väliä ;)
9. Kirpparilta vai uutta? Kumpaakin, ehkä viime aikoina enemmän uutta - kirppareilla kiertäminen vaatii tosi paljon aikaa...
10. Mistä saat inspiraatiosi/ ideasi? Blogeista, lehdistä, pinterestistä, ravelrystä...
11. Lempi blogisi? Niitä on paljon ja lemppari vaihtelee aina sen mukaan, mikä inspiraatio on 'päällä' sillä hetkellä. Käsityöblogeista olen seuraillut nyt aika tiiviisti  missä neuloimme kerran -blogia ja kortteilussa Papertrey ink:n Nicoles blog  -blogia.

Ja sitten vielä ne Monkeyt... Eli ensimmäiset tekemäni Cookie A-sukkani, mutta ei varmastikaan viimeiset. Lankana käytin lankavarastoistani löytynyttä Novitan Ticoticoa ja hemmottelin itseäni hankkimalla uudet Knit Pron hiilikuituiset Karbonz-puikot. IHANAT, nämä ovat uudet lempparipuikkoni!!