sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Villatakkiprojekti käynnistyy

Suunnitelmia on yleensä aina PALJON, mutta toteutusasteelle niistä pääsee vain murto-osa. Lisäksi suunnitelma-listan ominaisuutena on listan pituuden jatkuva kasvu, kun taas toteutuslista on rajallinen ja toteutettavista ideoistakin vain osa pääsee maaliin asti. Se on se innostus: jos se lopahtaa, loppuu myös idean toteutus (tai ainakin se merkittävästi hidastuu).

Nyt olen aloittanut neulomaan yhtä jo pitkään suunnitelmissani ollutta villatakkia, jonka ohjeen bongasin viime keväänä Modasta (Moda 3/2010, malli 18). Langat tähän työhön on haettu Tallinnasta Karnaluksista - niin tai enhän tietenkään silloin tiennyt, että nämä langat päätyvät tähän työhön...

  ...ja tässä sitä ollaan tällä hetkellä:
Takakpl on siis hyvällä alulla, mutta nyt onkin se innostusvaihe suurimmillaan. Tavoitteena olisi, että kesällä kietoudun tähän viileänä kesäiltana.... Katsotaan, miten käy ;)

Synttärikortteja

Meidän perheessä 50 % syntymäpäivistä osuu helmikuulle, joten helmikuussa tehdään kortteja! Mikäs sen mukavampaa puuhailla sisätiloissa lämpimässä, kun ulkona paukkuu pakkanen.

Tällä kertaa miespuoliselle synttärisankarille valmistui kortti, jossa on käytetty digileimasinkuvaa. Pitihän tätä digileimasysteemiäkin kokeilla; kokeilun jälkeen olen kyllä sitä mieltä, että itse leimaaminen on hauskempaa - siinä on jo leimavaiheessa pieni jännitys: onnistuuko leimaus.... Digileiman ostin digistampboutiquesta; täällä oli paljon kivoja digileimoja.





Toinen kortti syntyi myös digileimakuvasta: luistelijakortti luistelijatyttöselle. Digileiman hankin samasta digistampboutiquesta:




 ...ja vielä luistelijatyttö lähikuvassa:

Vaaleanpunaiset pitsisukat

Taas tuli kutaistua sukat. Tai ei näitä kutaistu, vaan kudottiin lämpimin ajatuksin; nämä sukat tehtiin lahjaksi läheiselle henkilölle... Tarkoituksena oli, että näitä sukkia voisi vaikkapa käyttää unisukkina - eli langaksi piti löytää sopivan pehmeää ja lämmintä. Aika suuresta ;) lankavarastostani löytyi Novitan Wool sävy -vaaleanpunaista lankaa, joka mielestäni sopi loistavasti tarkoitukseen. Sukkien ohjekin löytyi Novitan ohjeista (pitsineulesukkien nimellä). Lankasuosituksena oli Nalle tai Bambu, mutta tuo Wool sopi ohjeeseen loistavasti.

Tällaiset sukista tuli:

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Magnoliahaaste #43

Tällä kertaa aiheena RAKAS. Tässä kortissa on korillinen sydämiä,



jotka lennätetään ystävälle....



...ja tässä kortti kokonaisuudessaan:

P*skarteluhaaste #76

Haasteessa tällä kertaa bingo:

...ja minun valintani on 3d-tarra - kimalle - pitsi. Ihanaa päästä tekemään pitkästä aikaa 3d-korttia; ennenkuin hurahdin leimailuun, tein aina 3d-kortteja. Kimalletta kortissa on keskellä pitsin välissä oleva kaitale, joka on yritetty parhaan mukaan suihkutella glimmer mistillä. Glimmer mist on ihan uusi tuttavuus, joka tarttui mukaan eilen leimailutaivaan tapahtumasta. Mutta joo, vielä pitää kyllä vähän opetella - taisin värjätä kortin lisäksi myös lähiympäristön ja suihkutusjälki ei ole ihan tasainen... No, tässä kuitenkin kortti:


ja tässä vielä lähikuvaa 3d-kuvasta: