lauantai 14. kesäkuuta 2014

Hienoin huivini...



Pitkään olen pohtinut huivin neulomista, siis sellaista kolmiomallista niskasta aloitettavaa - niin ja nimenomaan neulomista, virkattuja huiveja löytyy kyllä. Sitten löysin mallin, jota kehuttiin blogeissa ihanaksi ja helpoksi ja niin tilasin lankaa ja odottelin kärsimättömänä, milloin pääsee aloittamaan.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Löytyikin toinen huivimalli, joka vaikutti myös tosi kivalta, helpolta ja ihanalta - ja kovasti sitä suositeltiin ensimmäiseksi huiviprojektiksi. Ja niin siinä sitten kävi, että kun langat kolahtivat postilaatikkoon, malli olikin jo vaihtunut. Mutta eihän siinä mitään vahinkoa tapahtunut, lanka vain paketista ja kerälle ja neulomaan...

Malli löytyi Ullan sivuilta ja nimeltään se on Titanium, ja ihan totta, helppo ja mukava malli. Tosin purinhan minä yhteen kertaan pitsineuleosion ja jäi sinne sitten vieläkin pari virhettä, mutta eihän niitä kukaan huomaa, eihän!?


Lankana käytin Hedgehog Fibresin Sock -lankaa, värinä ghost. Ihana lanka, niin pehmeää ja miellyttävää, että tätä pitää saada lisää (silläkin uhalla, että lankavarasto jälleen paisuu...).

Ensimmäistä kertaa tuli testattua myös pingotusta, tietysti Bilteman hyppyruutumaton avulla - tämäkin vinkki napattu blogeista. Kyllä pingotus kannattaa, huivista tuli ihana - hienoin huivini ikinä - ainakin toistaiseksi. Sillä onhan vielä se alkuperäinenkin malli, joka jäi vielä toistaiseksi toteuttamatta - jätetään se siis vielä hautumaan. Jos vaikka tekisi pari sukat vaihteeksi...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti